Turussa kohtaa tänään tasapisteissä sarjan hännillä majailevat TPS ja KalPa. Kahden umpitehottoman joukkueen kohtaamisesta on luvassa vähämaalinen?

KalPa sai tiistaina kotihallissaan pisteen Kerholta ja nousi Palloseuran kanssa tasapisteisiin. Kuopiolaisilla oli jo voiton avaimet käsissään, mutta viimeisessä erässä Kerho päästettiin helposti takaisin.TPS jatkoi tappioputkeaan jo kuuden ottelun mittaiseksi Raumalla aivan luokattoman esityksen jälkeen: joukkue on tehoton, mutta ei se kyllä osaa puolustaakaan. Kaiken lisäksi joukkue luovutti heti Lukon 2-1 johtomaalin jälkeen, eikä enää edes yrittänyt voittaa ottelua.

TPS:n ulkomaalaisvahvistusten tehot ovat kadonneet täysin. Silti paljon suurempi ongelma turkulaisten kannalta on, etteivät avainmiehet osaa puolustaa. Tai ainakaan viitsi puolustaa. Joukkueen henkinen tila on sillä tasolla, että ensimmäinen takaiskun jälkeen laitetaan takki naulaan. Joukkue ei aja maalille, ei taistele kiekoista, eikä tee töitä toisen eteen.

KalPa on sen sijaan pystynyt luomaan paikkoja ja pelaamaan siedettävää puolustuspeliä, mutta joukkue ei saa kiekkoa mitenkään maaliin. Itseluottamus on menetetty täysin ja ratkaisupaikoissa kiekkoa siirrellään mieheltä toiselle.

Ailahtelevien ja mieleltään heikkojen ulkomaalaispelaajien johdosta, TPS on joka ilta valmis häviämään. Tänään Palloseura on kuitenkin vierailijoita materiaaliltaan parempi ja lähtee kotiedun puolesta otteluun suosikkina. KalPan tehottomuus jatkunee, vaikka Turussa joukkue saisi entistäkin enemmän maalintekopaikkoja. Myös pelimielessä TPS kiinnostaa enemmän: 2,20 operaattori poistettu

Pelimuoto:

TPS

X

KalPa

1X2

2,20 operaattori poistettu

4,20 William Hill

2,85 Sportingbet/ operaattori poistettu

TPS -1

3,02 operaattori poistettu

6,40 operaattori poistettu

1,70 Sportingbet

Yli/alle 5,5 maalia

Yli: 2,80 Sportingbet

 

Alle: 1,45 operaattori poistettu/ William Hill

Elmoorin valinta illan parhaaksi kohteeksi: TPS 2,20 operaattori poistettu