Ferrari johdossa niin valmistajien kuin kuskienkin kisassa
MM-sarjaa on nyt ajettu kuuden osakilpailun verran. Ensi viikolla vuorossa on Kanadan Montreal. Monacon GP:ssa kaksoisvoiton ottanut Ferrari on siirtynyt jopa 17 pisteen johtoon valmistajien kisassa toisena olevaan Mercedekseen nähden. Ferrari ei johda ainoastaan valmistajien MM-sarjaa, vaan italialaistallin Sebastian Vettel johtaa myös kuskien MM-kisaa. Eroa Mercedeksen Lewis Hamiltoniin on jo 25 pistettä. Kaksoisvoitto Monacon GP:ssä oli ensimmäinen lähes seitsemään vuoteen, ja se kirvoittikin Ferrarin puheenjohtajan Sergio Marchionnen ylistämään tallia ja kuljettajiaan innokkaasti. Merkittävää saavutus oli tallille jo senkin takia, että voitto tuli nimenomaan Monacossa.Mercedes on yllättäen joutunut takaa-ajajan asemaan, aiemman kolmen ylivoimaisen tuplamestaruuden jälkeen. Syitä Ferrarin nousuun on varmasti monia, mutta yksi niistä on takuulla se, että Ferrari aloitti uusimman autonsa kehittämisen jo vuoden 2015 joulukuussa. Mercedes ryhtyi toimeen lähes puoli vuotta myöhemmin, maaliskuussa 2016. Tässä kohtaa Ferrari oli jo vaiheessa, missä se pystyi panostamaan jo 50 prosenttia kaikista resursseistaan uuteen autoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ferrarilla on jotakuinkin 16 viikon etumatka.
Asiantuntijat vaativatkin nyt Mercedes-tallilta heräämistä, ja pikaista sellaista. Monacon GP osoitti heidän mukaansa selvästi, että saksalaistallin auto on aivan eri luokkaa kuin viimeisenä parina kautena. Tallissa olisikin isomman luokan analyysien paikka. Pitäisi selvittää missä oikein on menty vikaan, sillä ei Ferrarin johtoasema voi olla ainoastaan aikaisemmin aloitettu kehittely. Mercedeksen tuleekin nyt pikaisesti selvittää mitä autosta puuttuu.
Kimiä sorsitaan
Mitä Ferrarin kuljettajiin tulee, melko moni on tällä hetkellä sitä mieltä, että Sebastian Vettelille annetaan kuluvalla kaudella selkeästi ykköskuljettajan kohtelu – ja se tehdään Kimi Räikkösen kustannuksella. Paalupaikalta kisaan lähtenyt Räikkönen olikin kakkospalkintopallille noustessaan silminnähden pettynyt. Se on ymmärrettävää, sillä nyt uran toinen voitto Monacossa jäi pelkäksi haaveeksi. Monacossa kisan ratkaisi varikkopysähdykset. Selvää olikin, että Ferrari taktikoi: Räikkönen meni omalle varikkopysähdykselleen jo ennen Vetteliä, mutta oman pysähdyksensä jälkeen Vettel sai kuitenkin kärkipaikan. Tällä hetkellä suomalaiskuski on MM-sarjassa neljäntenä. Kaiken kaikkiaan viikonlopun sijoitus oli hänen F1-uransa 86:s. Tällä kaudella palkintosija oli toinen.Seuraavan kerran ajetaan Montrealin GP ja siitä pääsee lyömään vetoa muun muassa Bethardilla.
Cash Out -kaikki tai ei mitään
Bethardilla on meneillään kampanja, jonka avulla pelaaja voi vetää asetetun vedon takaisin käynnissä olevasta kisasta tai ottelusta. Tilanteesta voi siis lähteä joko kunnon voitoilla ennen kisan päättymistä, tai vaihtoehtoisesti säästää rahansa vetämällä vedon takaisin häviön lähestyessä. Bethardilla on myös erilaisia bonuksia, joihin kannattaa tutustua tarkemmin,Kurvaa tästä Bethardille!