Syksyinen ilta marraskuun 15. päivä vuonna 2019 on jäänyt ikuisiksi ajoiksi suomalaiseen jalkapallohistoriaan. Pimenevässä Helsingin illassa, Sonera Stadionin kirkkaiden loistelamppujen alla, Suomi kukisti Liechtensteinin Teemu Pukin kahdella ja Jasse Tuomisen yhdellä maalilla 3–0.
Kun erotuomari puhalsi pilliinsä ottelun päättymisen merkiksi, valtasi stadionin lehtereillä 90 minuuttia kiihkoissaan kieriskellyt suomalaisyleisö Soneran tekonurmen. Vuosikymmenten unelma, lähes kansallinen pakkomielle, oli lopulta saavutettu. Suomi tulisi pelaamaan ensimmäistä kertaa historiassaan jalkapallon arvokisoissa. Huuhkajat tulisivat pelaamaan seuraavan kesän EM-kisoissa.
Tuosta illasta alkoi lähes kisapaikan odottamiseen verrattavissa oleva jännitys. Pysyisivätkö pelaajat terveinä? Kuka pelaisi EM-kisojen avausottelussa? Kenellä kävisi tuuri ottelulippujen suhteen? Ja ennen kaikkea: pystysikö Suomi aidosti pelaamaan jatkopaikasta jalkapallon arvoturnauksessa?
Vedonlyöjät alkoivat laskea todennäköisyyksiä, arvuutella Suomen mahdollisuuksia ja tutkia kertoimia Suomen otteluihin. Olisi Suomella sauma yllättää? Mistä alkulohkon ottelusta Suomi todennäköisimmin raapisi voiton? Mikä on Huuhkajien pudotuspelipaikan mahdollisuus?
Kuten nyt tiedämme, tuo odotus päättyi mahalaskuun. Pandemian riepottelemassa maailmassa ei kisoja pystytty turvallisesti järjestämään, ja sukupolvien unelmien täyttymys siirtyi jälleen yhdellä vuodella. Suomalaisia piinaava odotus sai jatkua, mutta tällä kertaa härmäläiset joutuivat odottamaan sitä, järjestettäisiinkö kisoja ollenkaan.
Tuo odotus päättyy 12. päivä kesäkuuta, kun Suomi pelaa historiansa ensimmäisen EM-kisaottelun Tanskaa vastaan. Jo nyt on selvää, että jalkapallon EM-kisat 2021 tullaan järjestämään. Voi olla, ettei niitä pystytä pelaamaan alkuperäisen suunnitelman mukaan kahdessatoista eri maassa. Voi myös olla, että ottelut joudutaan pelaaman tyhjille stadioneille. Mutta tavalla tai toisella kisat tullaan järjestämään.
Suomen osalta se tarkoittaa vain yhtä asiaa – arvokisadebyyttiä. Huuhkajat eivät kuitenkaan lähde EM-kisoihin vain osallistumaan. Joukkue on käyttänyt ylimääräisen vuoden hyödyksi, ja on nyt huomattavasti valmiimpi arvokisajoukkue kuin vuosi sitten. Vastaus kysymykseen on siis kyllä: Huuhkajat ovat valmiita pelaamaan pudotuspelipaikasta kesän EM-kisoissa.
Suomi on nyt valmiimpi jalkapallon EM-kisoihin kuin vuosi sitten
Jokaisella pilvellä on hopeareunus. Kukaan meistä ei olisi halunnut kisoja siirrettävän, saatikka maailman kohtaavan näin mittavan uhan ihmisten terveydelle. Suomen maajoukkue kuitenkin otti tilaisuudesta kaiken irti. Kisoihin matkaava joukkue monipuolisempi, kypsempi ja yllätysvalmiimpi kuin vuoden takainen versio huuhkajaryhmästä olisi ollut.
Päävalmentaja Markku Kanerva on kuluneen vuoden aikana ajanut joukkueeseen sisään uuden peliryhmityksen, mikä on tehnyt Huuhkajista muokkaantuvamman, vaikeammin luettavamman ja yllätysvalmiimman joukkueen.
Enää Suomi ei nojaa vain yhteen pelitapaan ja -taktiikkaan, joka – vaikka toikin menestystä EM-karsinnoissa – olisi kieltämättä ollut melko helposti skoutattavissa. Etenkin, kun kisareissun kaikki vastustajat ovat ennakolta huuhkajalaumaa kovempia futismaita, ja juuri ennakolta Suomea kovemmat vastustajat olivat niitä, joita vastaan joukkue 4-4-2 -pelijärjestelmällä oli vaikeuksissa.
Nyt Kanerva on kuitenkin valmennusryhmänsä kanssa onnistunut istuttamaan myös kolmen topparin pelisysteemin pelaajien selkärankaan. Tällä järjestelmällä on haettu niin vierasvoitto Irlannista kuin vierastasapelit sekä hallitsevasta maailmanmestarista Ranskasta että Ukrainasta. Lisäksi joukkueen sisäinen vaatimustaso on noussut entisestään.
Viime vuoden menestyksekäs Kansojen liigan lohkovaihe osoitti, etteivät edelliset EM-karsinnat olleet vain kertakäyttöinen ihmeteko. Suomi osoitti pärjäävänsä myös tasoa kovempia maita vastaan, ja taisteli viimeiseen kierrokseen asti jopa lohkovoitosta. Useaan otteeseen MM-kisoissakin nähdyt Irlanti ja Bulgaria jäivät kauas taakse, kun Kanervan ryhmä napsi pisteitä pelaajien alitajuntaan pesiytyneellä pelitavalla. Huuhkajat osoittivat, että he todellakin kuuluvat Euroopan kakkoskorin maiden joukkoon.
Huuhkajat tarjoavat mielenkiintoisia pelaamisen paikkoja EM vedonlyöntiin
Tämä on syytä ottaa huomioon myös EM-kisojen vedonlyönnissä. Vaikka Suomea ei kaikesta huolimatta voi laskea kisojen ennakkosuosikkien joukkoon, ei se tarkoita sitä, etteivätkö Huuhkajat tarjoaisi mielenkiintoisia pelaamisen paikkoja kisojen aikana. Joukkue lähtee tosissaan taistelemaan paikasta pudotuspeleihin, eikä tule antamaan tuumaakaan periksi niin Tanskalle, Venäjälle kuin Belgiallekaan.
Jo kisojen ensimmäinen ottelu Tanskaa vastaan on todella mielenkiintoinen. Vielä tässä kohtaa Suomen kerroin on monella sivustolla lähes kuusinkertainen juutteihin nähden. Juuri arvokisojen avauskierrokset ovat kuitenkin yleensä niitä, jotka tarjoavat vedonlyöjille herkullisia yllätyksiä.
Kun valmistautumisaika kisoihin on lyhyt, ovat ne maat, joilla pelaaminen tulee selkäytimestä, vahvoilla. Suomella on eittämättä EM-kisojen selkeimpiä peli-identiteettejä, ja jokainen pelaa tietää prikulleen oman roolinsa. Kanerva on myös pitänyt huolen siitä, että maajoukkueeseen on ajettu vahvasti uusia pelaajia sisään EM-karsintojen jälkeen. Joukkueen taso ei putoa radikaalisti, vaikka joku avauskokoonpanon pelaajista olisikin sivussa.
Juuri siksi yllätyksiä voi odottaa muissakin Huuhkajien otteluissa kuin vain EM-kisojen avausottelussa Tanskaa vastaan. Lohkovaiheen toisessa ottelussa Suomi kohtaa Venäjän, joka on lohkon joukkueista ennakolta lähimpänä Suomen tasoa. Tässä ottelussa voi hyvinkin olla panoksena jatkopaikka pudotuspeleihin, ja Huuhkajat ovat jo näyttäneet olevansa parhaimmillaan paineen alla.
Viimeisessä alkulohkon ottelussaan joukkue kohtaa Belgian. Belgialaiset ovat yksiä kisojen suurimmista suosikeista, ja Suomi tulee kertoimien valossa olemaan moninkertainen altavastaaja. Tilanne on kuitenkin sikäli herkullinen, että Belgia saattaa olla jo varmistanut jatkopaikkansa, kun Suomi taas todennäköisesti pelaa ottelussa pudotuspelipaikasta. Ei olisikaan jalkapallon EM vedonlyöntihistorian suurin yllätys, jos Huuhkajat onnistuisivat nappaamaan edes tasapelin jatkopeleihin katseensa jo kääntäneeltä ennakkosuosikilta.
Futiksen EM vedonlyönti ei toki Huuhkajienkaan osalta ole pelkkää yksittäisten ottelutuloksien tuijottamista. Me suomalaiset haluamme tietää, millaiset mahdollisuudet joukkueella on selviytyä ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle – tai kenties vielä pidemmälle. Jos mahdollisuuksia peilaa lähivuosien arvokisadebytantteihin, näyttävät ne oikein hyviltä.
Jalkapallon EM-kisojen ensikertalaiset ovat yllättäneet ennenkin
Päästessään alkulohkosta jatkoon Suomi ei suinkaan olisi EM-kisahistorian ensimmäinen maa, joka tempussa ensimmäisellä kisavisiitillään onnistuu – eikä edes ensimmäinen Pohjoismaa. Inspiraatiota ei tarvitse hakea länsinaapuriamme kauempaa: Kun Ruotsi osallistui ensimmäistä kertaa historiassaan jalkapallon EM-kisoihin, vuonna 1992, voitti se alkulohkonsa ja selvisi aina välieriin asti.
Parempi vertailukohta löytynee kuitenkin lähempää historiasta. Edellisissä EM-kisoissa kulttimaineeseen noussut Islanti nimittäin osallistui tuolloin jalkapallon arvokisoihin ensimmäistä kertaa.
Lars Lagerbäckin valmentama ryhmä perusti pelinsä tuolloin hyvin samanlaisiin elementteihin kuin nykyinen huuhkajajoukkue. Myös Viikingit puolustivat äärimmäisen tiiviisti ja kurinalaisesti. Joukkue keskittyi lähinnä pitämään vastustajansa pois vaarallisilta maalipaikoilta ja kyttäämään sopivaa iskunpaikkaa.
Vaikka Suomen nykyinen ryhmä on pelaavampi joukkue kuin Islanti vuonna 2016, on joukkueiden tarinoissa huomattavan paljon yhtymäkohtia. Myös Islanti oli vuosikymmeniä yrittänyt selvitä arvokisoihin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Myös Islannilla oli ympäri Eurooppaa pelaavista pelaajista koottu, suurelle yleisölle melko nimetön, mutta tiivis ryhmä, joka noudatti orjallisesti joukkueen yhtenäistä pelitapaa.
Myös Islannissa vuosien 2014 ja 2015 aikana pelatut karsinnat loivat ennennäkemättömän jalkapallobuumin, joka jatkui aina seuraavan kesän EM-kisoihin asti. Viikingit hurmasivat koko kansan, ja kisoja isännöivässä Ranskassa nähtiin täysin odottamaton islantilaisfanien vyöry – kuten normaalioloissa olisi tänä kesänä takuuvarmasti nähty myös huuhkajafanien toimesta.
Islantikaan ei kertoimien perusteella ollut suosikki vuoden 2016 EM-kisoihin lähdettäessä. Päinvastoin monissa ennakoissa maata sijoiteltiin jopa F-lohkon jumbopaikalle. Moni uskoi, että piskuinen saarivaltio oli saavuttanut kisapaikan myötä jo sen, mitä saavutettavissa oli, ja kävisi EM-kisoissa lähinnä näyttäytymässä.
Islanti kuitenkin shokeerasi niin kannattajat, analyytikot kuin vedonlyöntiyhtiötkin ympäri maailmaa. Historiansa ensimmäisessä arvokisaottelussa maa taisteli tasapelin Portugalin kanssa, minkä jälkeen Viikingit pelasivat vielä tasan Unkaria vastan ja voittivat lohkovaiheen päätöskierroksella Itävallan. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella lohkonsa kakkoseksi sijoittunut maa venyi vielä suurempaan yllätykseen, kun se kaatoi jalkapallon suurmaihin kuuluvan Englannin 2–1.
Islantia pidettiin ennen turnausta yhtenä epätodennäköisimmistä pudotuspelijoukkueista. Maan mestaruuskerroin ennen turnausta, kun lasketaan keskiarvo eri vedonlyöntiyhtiöiden tarjoamista kertoimista, oli 150, jolla joukkue oli vasta turnauksen 18. suurin suosikki.
Huuhkajien mestaruuskerroin tässä kohtaa kevättä on, yhtiöstä riippuen, 151 ja 201 välillä. Useimpien yhtiöiden listoilla Suomi on kisojen 19. suurin suosikki. Historian siipien havinaa? Kenties. Huuhkajatkaan tuskin lentävät mestaruuteen asti, mutta kesällä 2016 nähdyn kaltainen, arvokisadebytantin kirjoittama romanttinen jalkapallotarina ei ole mahdottomuus. Ja kun tarkastellaan yksittäisten otteluiden kertoimia, olisi Suomen marssi pudotuspeleihin nannaa niin faneille kuin vedonlyöjillekin.
Niin ikään historiansa ensimmäisissä EM-kisoissa esiintynyt Pohjois-Irlanti luo kenties vielä enemmän uskoa Huuhkajien yllätysmahdollisuuksiin. Teemu Pukin kaltaiseen kulttimaineeseen maailmalla nousseesta Will Griggistä muistettava joukkue oli brittilehti the Guardianin arvioissa sijoitettu ennen kisojen alkua vasta turnauksen 21. parhaaksi joukkueeksi. Saman lehden tämänvuotisessa listauksessa Suomi arvioidaan kesän 2021 EM-kisojen 22. parhaaksi maaksi.
Kukaan ei uskonut EM-debytantin mahdollisuuksiin, mutta niin vain Pohjois-Irlanti otti täyden hyödyn irti uusitusta turnausformaatista. Vaikka joukkue hävisi alkulohkon kolmesta ottelustaan kaksi, otti se yhden yllätysvoiton Ukrainasta, mikä riitti jatkopaikkaan lohkovaiheen neljänneksi parhaana lohkokolmosena.
Pohjois-Irlannin mestaruuskerroin ennen turnausta oli parhaimmillaan jopa 500. Tämä tarkoittaa, että myös joukkueen pudotuspelipaikalle on tarjottu todella messevää kerrointa. Mutta kuten valkovihreä armeija todisti, kertoimet heijastelevat vain todennäköisyyksiä, eivät absoluuttista totuutta. Tämän takia myös jalkapallon EM 2021 vedonlyönti on niin mielenkiintoista – Huuhkajat saattavat olla ennakkoon lohkonsa heikoin joukkue, mutta jalkapallon EM-kisat ovat tarjonneet yllätyksiä ennenkin.
Turnausformaatti tarjoaa kutkuttavat lähtökohdat jalkapallon EM vedonlyöntiin
Huuhkajien menestyminen EM-kisoissa ei olisi historian suurin pommi, mutta yllätys se kokonaiskuvassa olisi. Vaikka me kotosuomessa luonnollisesti janoammekin Huuhkajien menestystä, kaikkein todennäköisintä on, että joukkue poistuu EM-viheriöiltä jo alkulohkojen päätyttyä.
Onneksemme jalkapalloa ei pelata pelkillä todennäköisyyksillä. Kanerva ja hänen joukkueensa tietävät tämän, ja lähtevätkin kisoihin täynnä itseluottamusta. Vaikka jo kisoihin selviäminen on mahtava saavutus, ei huuhkajalaumalla ole Tanskassa ja Venäjällä pelattavissa alkulohkon otteluissa kuin yksi tavoite: paikka EM-kisojen pudotuspeleissä.
Suomalaisten onneksi voi tukea Huuhkajien tavoitteella hakea historiasta. Jos jossakin jalkapallon arvoturnauksessa yllätykset ovat olleet osa tarinankerrontaa, niin juuri EM-kisoissa. Ei tarvitse mennä kuin edelliseen turnaukseen huomatukseen, kuinka olennainen osa heikoista lähtökohdista lähteneiden altavastaajajoukkueiden pärjääminen EM-kisojen narratiivia on.
Islannin ja Pohjois-Irlannin lisäksi kisojen suurimpiin yllättäjiin kuului Wales, joka vastoin kaikkia ennakko-odotuksia eteni aina kisojen välieriin asti, joissa se putosi turnauksen tulevalle mestarille, Portugalille.
Matkan varrella Wales kaatoi puolivälierissä Belgian, joka kuului silloinkin turnauksen suurimpiin voittajasuosikkeihin. Äärimmäisen kurinalaiseen puolustuspeliin ja tehokkaisiin vastahyökkäyksiin – siis samoihin elementteihin, joihin Huuhkajat pelinsä perustaa – luottanut Wales onnistui kuitenkin hyydyttämään maailmantähtiä vilisevän belgialaisryhmän täysin, ja jatkoi aivan ansaitusti välierään Portugalia vastaan.
Juuri pudotuspelien kerrasta poikki -periaate tekee niistä niin jännittävät. Belgia oli kertoimien valossa täysin ylivertainen joukkue Walesiin nähden, mutta niin vain altavastaajan asemassa ollut joukkue uhmasi todennäköisyyksiä ja palkitsi ne vedonlyöjät, jotka olivat maan mahdollisuuksiin uskoneet.
Samaan haluamme uskoa tietysti myös me Huuhkajien kannattajat tämän vuoden EM-kisoissa. On todennäköistä, mikäli Huuhkajat lohkostaan jatkoon etenevät, että he tulevat olemaan kertoimien valossa selkeä altavastaaja jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Kanervan ryhmä on kuitenkin osoittanut, että se osaa kääntää marginaaleista pienimmätkin edukseen, eikä häviä pelitavallisesti yhdellekään maajoukkueelle Euroopassa. Kun ottelut arvokisojen pudotuspeleissä ratkeavat pieniin yksityiskohtiin ja usein yhden maalin erolla, on mahdollista, että tiiviiseen joukkuepeliin luottava Suomi palkitsee vedonlyöjät Walesin tavoin.
Rehellisyyden nimissä on toki mainittava, ettei Walesin ensimmäinen pudotuspelivastustaja ollut kaikkein kovimmasta päästä, sillä maa sai neljännesvälierissä vastaansa Pohjois-Irlannin. Niinpä Wales lähti historiansa ensimmäiseen EM-kisojen pudotuspeliotteluun jopa ennakkosuosikkina.
Kahdenkymmenen neljän maan turnausformaatti kuitenkin tarjoaa juuri tällä tavalla otolliset asemat yllätyksille. Jos Huuhkajat venyvät lohkonsa kakkosiksi, tulevat he ensimmäisellä pudotuspelikierroksella saamaan vastaansa todennäköisimmin Turkin, Sveitsin, tai juurikin Walesin. Jokainen kolmikosta on äärimmäisen kova jalkapallomaa, muttei sellainen ennakkosuosikki, jonka häviäminen Suomelle olisi jättiyllätys.
Kuten Huuhkajat maaliskuun ystävyysotteluissa sekä viime vuoden UEFA:n Kansojen liigan peleissä osoittivat, pystyvät he nykykunnossaan kamppailemaan täysin tasaveroisesti niin Walesin kuin Sveitsinkin kanssa. Se, että lohkokakkoset kohtaavat 24 maan formaatissa toisensa lohkovoittajien sijasta, tarjoaa todella herkulliset asemat EM-kisojen neljännesvälieräotteluihin.
Ja myös siksi jalkapallon EM vedonlyönti pysyy niin mielenkiintoisena aina alkulohkon viime kierroksille asti. Vaikka esimerkiksi lohkon jatkoon menijät olisi jo kahden kierroksen jälkeen ratkottu, voi tulevaan pudotuspelivastustajaan vaikuttaminen olla merkittävä motivaattori, varsinkin ennakolta pienemmille jalkapallomaille.
Jos Huuhkajat lohkon päätöskierroksella pelaavat siitä, tuleeko neljännesvälierässä vastaan esimerkiksi Italia vai Sveitsi, voimme olla varmoja, että ottelun voittamiseksi tehdään kaikki mahdollinen, vaikka jatkopaikka ennen päätösottelua olisikin jo varmistunut.
Samanaikaisesti tilanne saattaa vedonlyönnin näkökulmasta olla kutkuttava sen takia, että moni suurmaista on todennäköisesti jo varmistanut lohkovoittonsa ennen päätöskierrosta, ja saattaa näin lepuuttaa monia avainpelaajiaan. Samalla joukkueen keskittyminen on väkisinkin jo tulevissa pudotuspeleissä, eikä täyttä latausta tyhjien katsomojen edessä pelattavaan, merkityksettömään otteluun löydy.
Esimerkiksi Suomen lohkossa ottelut saattavat mennä sillä tavalla ristiin, että Belgia on jo varmistanut lohkovoittonsa kahden ottelun jälkeen, kun taas kaikki muut maat pelaavat päätöskierroksella vielä paikasta pudotuspeleihin. Tämä ei vaatisi muuta, kuin Tanskan ja Venäjän tappiot Belgialle ja sen, että Suomi nappaisi tasapelin joko Tanskaa tai Venäjää vastaan. Jopa ilman sinivalkoisia värilasejakin tämä skenaario on hyvin mahdollinen.
Tässä tapauksessa Belgian kerroin olisi edelleen merkittävästi Suomea alhaisempi, mutta ero joukkueiden sisäisessä motivaatiossa pienentäisi niiden todellista tasoeroa. Tätä ei voi olla huomioimatta, kun laskeskelee Huuhkajien jatkopaikan mahdollisuutta, joko fanituksen tai vedonlyönnin kannalta.
Edellisiin EM-kisoihin uudistettu turnausformaatti on muutenkin omiaan lisäämään jännitystä futiksen EM 2021 vedonlyöntiin. Kun kuudesta lohkosta jopa neljästä jatkaa pudotuspeleihin kolme joukkuetta, on lohkosta jatkoon pääsevien maiden veikkaaminen samaan aikaan todella mielenkiintoista ja erittäin haastavaa. Joissakin lohkoissa tämä voi nimittäin luoda kutkuttavia pelaamisen paikkoja lohkon ennakolta suurempien ja heikompien maiden välillä.
Edellisissä EM-kisoissa jatkoon pääsi kolmella pisteellä ja maalierolla, joka ei ollut negatiivinen. Kaksi viimeistä pudotuspeleihin edennyttä joukkuetta, Portugali ja Pohjois-Irlanti, olivat kumpikin keränneet kolme pistettä maalierolla nolla. On syytä uskoa, että vastaava trendi jatkuu myös tänä vuonna.
Siksi EM-kisojen vedonlyöntisuunnitelmia tehdessä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitkä maat ovet kykeneviä voittamaan edes yhden ottelun. Jo yhdellä voitolla joukkueet nimittäin tarraavat tukevasti kiinni jatkopaikkaan. Voitolla ja tasapelillä mikä tahansa joukkue on lähes varmasti jatkossa. Jos siis uskot, että jossakin lohkossa pelataan muita enemmän ristiin, kannattaa sinun veikata, että kyseisestä lohkosta kolme joukkuetta selviävät pudotuspeleihin.
Juuri tähän esimerkiksi Huuhkajat mahdollisuutensa laskevat. On hyvin mahdollista, että Suomi raapii esimerkiksi voiton Venäjästä ja tasapelin Belgiasta tai Tanskasta, ja jatkaa jo sen turvin pudotuspeleihin. Toinen vaihtoehto on, että Huuhkajat jatkavat neljännesvälieriin lohkokolmosena pitämällä ottelunsa vähämaalisina ja varmistamalla yhdellä voitolla sen, että maaliero pysyy nollan yläpuolella. Kun tiedetään, millaista jalkapalloa Rive Kanervan ryhmä pelaa, ei tämä ole ollenkaan kaukaa haettu lopputulos.
Huuhkajat lentävät kisoihin täynnä itseluottamusta
Kaikista ennakkoasetelmista tärkein on kuitenkin sen, että kerrankin Suomen maajoukkue on täynnä itseluottamusta, ja hyvin tietoinen siitä, että se pystyy isompansa haastamaan. Huuhkajat ovat väistämättä vasta oman lohkonsa nelossuosikki ja ennakolta yksi kisojen heikoimmin sijoitettuja maita. Joukkue on kuitenkin viimeisten kuukausien aikana näyttänyt, että sitä ei kylmää ottaa ottelun ohjia käsiinsä edes ennakolta kovempia vastustajia vastaan.
Tällä hetkellä FIFA:n maailmanrankingin sijalta 55. löytyvät Huuhkajat ovat viimeisten kuukausien aikana kaataneet niin maailmanrankingin kakkosen kuin pelanneet tasan rankingin sijalla 24. olevan joukkueen kanssa. Kummankin näistä tuloksista Suomi saavutti vieraskentällä, mikä on ensiarvoisen tärkeää, sillä vieraissa Huuhkajat joutuvat EM-kisojenkin tärkeimmät pelinsä pelaamaan.
Samalla Suomi on kaatanut, kahdesti, sijalta 42. löytyvän Irlannin ja haastanut tosissaan sekä sijalla 18. majailevan Walesin että sijalla 16. olevan Sveitsin.
Jokainen näistä otteluista on palvellut täydellisesti Suomen EM-kisaprojektia, sillä juuri tämän tasoisia vastustajia Huuhkajat tulevat turnauksessa saamaan vastaansa. Jo pelkästään tämän kevään MM-karsintaottelut osoittavat, ettei Huuhkajilla ole mitään syytä lähteä kisoihin nöyristelemään. Joukkue tietää, että onnistuessaan se voi kaataa minkä tahansa maajoukkueen maailmassa. Juuri tämän parempia lähtökohtia ei EM-kisoihin voisi enää saada.