Kankaanpäässä kävi kauden jälkeen kato. Pari vuotta sitten isoilla satsauksilla Superpesikseen saapunut Maila ei Halli-SM-kultaa lukuunottamatta pystynyt menestykseen. Ylipalkattu pelaajisto sai lähteä ja seurassa tehtiin selvä linjaus: kuluja karsitaan. Nyt noista parin vuoden takaisista järjettömistä palkkasummista joudutaan maksamaan kovaa hintaa. Viime kauden päätteeksi joukkueen jätti Jouni Itävalo, Jesse Jokela, Jonne Kemppainen, Jukka Latvala ja Ilari Siutla.

Korvaajat ovat lähinnä omia junioreita, joiden ei voi vielä olettaa loistavan pääsarjatasolla. Marko Nygård kaivettiin eläkepäiviltä takaisiin pelaajistoon ja Jukka Ristimäki Alajärveltä. Ristimäki ei kuitenkaan ole perhe- ja työsuhteisiin viitaten harjoitellut vielä joukkueen mukana ja hänen pelikuntonsa on täysi arvoitus.

Myös pelinjohto-osastolla nähtiin muutos, kun Tomi Niskanen siirtyi Koskenkorvan Urheilijoiden viuhkaan. Korvaaja hankittiin Jyväskylästä: Jukka Karttusella on Kiristä kokemusta, miten lähdetään ennakkoluulottomasti haastamaan heikommalla materiaalilla, enkä pidä hankintaa lainkaan huonona. Karttusella tosin on ongelmana välimatka Jyväskylän sekä Kankaanpään välissä. Mies ei pysty olemaan päivittäisessä harjoittelussa mukana, joten osa ideoista saattaa jäädä toteutumatta.

Ulkopeli:

Lukkari Jussi Kivelä on vielä kokematon Superpesis-tasolla, mutta kehittyy varmasti paljon kauden aikana. Etukentältä ei tule kuitenkaan paljon apuja, sillä Erno Painilainen on täysin katsomaton kortti ja Nygårdin pelikunto vähintään arvoitus. Nopeat joukkueet tulevat tekemään pienillä valtavan määrän tilanteita Kankaanpäätä vastaan.

Linjassa joukkueella on myös paljon kysymysmerkkejä. Kolmikosta Antti Rinnevuori, Mika Ihanamäki ja Miika Anttila oikeastaan vain Ihanamäeltä tietää, mitä saa. Rinnevuori ja Anttila ovat sen sijaan pelanneet urallaan usealla eri pelipaikalla. Potentiaalia tässä kolmikossa on, mutta näytöt pääsarjatasolta puuttuvat.

Takakenttä on alustavasti KaMan varmin lenkki. Nuori Topias Lilja kolmoskopparina tulee varmasti tekemään kauden aikana hurjan määrän virheitä, mutta toisaalta fyysiset ominaisuudet antavat mahdollisuudet huippuotteisiin. Kakkospuolta vartioi Henri Pulkkinen, jolta tuskin nähdään virheitä. Päinvastoin, Pulkkisen tehtävä on pelata varman päälle, estää läpilyönnit ja paikata hakevamman Liljan virheitä.

Sisäpeli:

Joukkueelta löytyy muutamat terävät jalat, mutta tämä ei riitä, jos etenijät eivät pääse kentälle. Vahvajalkaisimpien miesten näytöt mailanvarresta puuttuvat. Myös vaihtajaosastolla on paljon puutteita. Pulkkisella tulee olemaan iso rooli numerolla kolme, jotta Anttilalle ja jokeripaidassa pelaavalle Jukka Lankiselle saataisiin joka vuorossa tilanne. Vaihtajaosastoon vaikuttaa myös paljon, milloin ja missä kunnossa Jukka Ristimäki tulee ryhmään mukaan. Ristimäki olisi tähän joukkueeseen iso vahvistus, mikä osaltaan kertoo tämän joukkueen tasosta.

Lankisen ja Anttilan jälkeen Kankaanpään kotiuttajat loppuvat kesken, joten myös tällä osastolla on paljon kysymysmerkkejä. Paljon jää kiinni Karttusen viuhkatyöskentelystä; tämän joukkueen peräsimessä pitää löytyä rohkeutta tehdä isoja valintoja ja pyrkiä yllätyksellisyyteen. Hyvä esimerkki tästä on Alajärven Matti Iivarinen, joka on jo useamman vuoden rikkonut kaikki sisäpelin koodistot ja saanut joukkueensa kevyen materiaalin venymään isompiaan vastaan.

Mahdollinen avaus:1. Topias Lilja 3k2. Marko Nygård 1v3. Henri Pulkkinen 2k4. Miika Anttila 2v5. Jussi Kivelä L6. Antti Rinnevuori 3p7. Eemeli Vanhatalo 3v8. Mika Ihanamäki 2p9. Erno Painilainen s10. Ville Väliaho11. Ville-Veikko Olli12. Jukka Lankinen

Pelinjohtaja: Jukka Karttunen

Arvio:

Materiaali on yksinkertaisesti aivan liian kapea. Tällä ryhmällä ei pitkässä juoksussa voi mitenkään selviytyä pudotuspeleihin. Jos ei saa superalkua, jonka voimalla elää loppukauden, jää auttamatta sarjan viimeiseksi. Karsinnoissakin saattaa tehdä tiukkaa, joten Superpesis-paikka on Kankaanpäässä koetuksella.  

Kolme kovinta (Sotkamo, Vimpeli, Joensuu) ovat liian paljon edellä mutta muuten mahdollisuudet runkosarjassa mihin vain. Jos nuorien miesten esiinmarssi jatkuu, Sirviö saa ulkopelin ruotuun, eikä Puhtimäki sula, on tässä ryhmässä aineksia mustaksi hevoseksi. Todennäköisesti sijoilla 4-6.

Kirjoittaja on nähnyt 18 vuotta pesäpalloa niin pelaajan, valmentajan kuin seurajohtajan silmin. Nykyinen vedonlyönnin ammattilainen toimii virallisesti vedonlyöntikentän uuden kasvon TurtleBet.comin pesisvihjaajana. TurtleBetin käynnistyminen on kuitenkin hieman viivästynyt, joten onnistuimme houkuttelemaan amma-miehen tekemään meille upean kausiennakon. Lue myös Pesis-papan muut ennakot: 

Sotkamon Jymy - Kultajuna yskähtelee? Vimpelin Veto - Mestaruus palaa SaarikentälleJoensuun Maila - Rautaa rajaltaHyvinkään Tahko - Musta Hevonen? Jyväskylän Kiri - Perinteikkään seuran synkkä lähihistoria kääntymässä?